ABOUT
Suvi Tuominen on helsinkiläinen performanssitaiteilija, tanssija ja teoreettinen arkeologi. Hän työskentelee parhaillaan tohtorikoulutettavana Taideyliopistossa. Hänen tutkimuksensa ja taiteellinen työskentelynsä tarkastelevat kehon, teknologian ja ajan välisiä suhteita. Taiteellisen tutkimuksen viitekehyksessä hän tutkii, kuinka performanssi ja koreografia voivat tuottaa arkeologisesti (ali)tajuntaisia narratiiveja. Yhdistämällä taiteellista käytäntöä arkeologiseen teoriaan hänen työnsä pyrkii kehittämään uusia epistemologisia työkaluja ja metodologioita tulevaisuuden arkeologioita varten.
Suvi luo paikkasidonnaisia ja tilanteisiin reagoivia esityksiä. Hän tekee lisäksi teoksia black box -teattereihin, gallerioihin ja kulttuuriperintökohteisiin sekä museoihin. Hän on myös osa kokeellista performanssitaide duoa nimeltä Mean Time Between Failures. Lisäksi Suvi on opettanut taiteellisia käytäntöjä, mukaan lukien tanssia ja performanssitaidetta, yli kymmenen vuoden ajan.
Hänen ansioluettelonsa löytyy täältä.
YHTEYS
suvi.tuominen@uniarts.fi
+358409683663 (whatsapp tai signal)
FRAGMENTS OF A LANDSCAPE (2026)
Fragments of a Landscape perustui Viipurin historiallisen museon maisemamaalausten historiaan. Osa teoksista tuhoutui toisen maailmansodan pommituksissa, kun taas osa siirrettiin ajan myötä muun muassa Lahden ja Lappeenrannan museoiden kokoelmiin. Monista teoksista on kuitenkin säilynyt ainoastaan luettelomerkintöjä, joissa maalaukset on kirjattu esimerkiksi koon tai aiheen perusteella. Näistä maalauksista ei ole säilynyt lainkaan kuvia.
Installaatio tarkastelee tapoja, joilla maisemaa pyritään säilyttämään. Arkistofragmenteista koostuva teos leikkii poissaololla: maisema ei ole läsnä kuvina eikä tilallisina elementteinä. Installaatio rakentuu Karjalan kannakselta löydetyistä kivikautisista kirveistä, jotka selviytyivät pommituksista, Viipurin museon vuoden 1909 opasluettelosta sekä Tuomisen viipurilaissyntyisen isoäidin suvun omistamista maisemamaalauksista. Kokonaisuutta täydentää näyttelyn aikana toteutettava Suvi Tuomisen performanssi.
kuvat: Tuure Leppänen
Dance, Here, There, Everywhere
Koreografia, konsepti, esitys: Suvi Tuominen
Kuvat still videosta: Aleksandr M. Vinogradov
Teos esitettiin osana Pas Si Fragile Festival 2024 -festivaalia Brysselissä.
Dance, Here, There, Everywhere oli 40 minuutin mittainen black box -tilaan luotu performanssi. Teos tutki erilaisia valonlähteitä ja niiden vaikutusta tanssin näkyvyyteen, kokemuksellisuuteen ja intensiteettiin. Esityksessä hyödynnettiin muun muassa koko näyttämötilan kattavaa yleisövalaistusta, joka himmeni vähitellen täydelliseen pimeyteen, rengasvaloa, näyttöjen valoa, tanssin ajan laskemista (1, 2, 3, 4... 5, 6, 7, 8) sekä täysin pimeää kohtaa, jonka aikana kuultiin voice over -tekstiä. Lisäksi esitys päättyi videoinstallaatioon, jossa kolmen älypuhelimen näytöillä toistuivat silmukassa tanssijan ennalta tallennetut liikkeet. Yleisö saattoi jäädä tilaan tarkastelemaan esiintyjää näyttöjen kautta, vaikka esiintyjä oli jo lopettanut live-esiintymisensä.
Teos tarkasteli sitä, kuinka tanssin ajallisuus ja merkitys muuttuvat, kun liike siirtyy osaksi näennäisesti loputonta visuaalisen sisällön virtaa. Katsojalla on valta päättää, miten, milloin ja missä tanssia kulutetaan. Tanssijalla puolestaan on valta määrittää, mitä dokumentoidaan ja millainen keho tehdään näkyväksi. Dance, Here, There, Everywhere tutki koreografiaa, katsetta ja ajan politiikkaa maailmassa, jossa tanssi näyttäytyy digitaalisessa kuvavirrassa kelluvana fragmenttina.
Kuvat still videosta: Aleksandr M. Vinogradov
Teos esitettiin osana Pas Si Fragile Festival 2024 -festivaalia Brysselissä.
Dance, Here, There, Everywhere oli 40 minuutin mittainen black box -tilaan luotu performanssi. Teos tutki erilaisia valonlähteitä ja niiden vaikutusta tanssin näkyvyyteen, kokemuksellisuuteen ja intensiteettiin. Esityksessä hyödynnettiin muun muassa koko näyttämötilan kattavaa yleisövalaistusta, joka himmeni vähitellen täydelliseen pimeyteen, rengasvaloa, näyttöjen valoa, tanssin ajan laskemista (1, 2, 3, 4... 5, 6, 7, 8) sekä täysin pimeää kohtaa, jonka aikana kuultiin voice over -tekstiä. Lisäksi esitys päättyi videoinstallaatioon, jossa kolmen älypuhelimen näytöillä toistuivat silmukassa tanssijan ennalta tallennetut liikkeet. Yleisö saattoi jäädä tilaan tarkastelemaan esiintyjää näyttöjen kautta, vaikka esiintyjä oli jo lopettanut live-esiintymisensä.
Teos tarkasteli sitä, kuinka tanssin ajallisuus ja merkitys muuttuvat, kun liike siirtyy osaksi näennäisesti loputonta visuaalisen sisällön virtaa. Katsojalla on valta päättää, miten, milloin ja missä tanssia kulutetaan. Tanssijalla puolestaan on valta määrittää, mitä dokumentoidaan ja millainen keho tehdään näkyväksi. Dance, Here, There, Everywhere tutki koreografiaa, katsetta ja ajan politiikkaa maailmassa, jossa tanssi näyttäytyy digitaalisessa kuvavirrassa kelluvana fragmenttina.
Future Past in Linnaniemi
Future Past in Linnaniemi (2023) on Suvi Tuomisen paikkasidonnainen live-performanssi ja installaatio, joka toteutettiin osana New Performance Turku Biennale 2023 -tapahtumaa. Teos syntyi vastauksena Linnanniemen satama-alueen nopeaan kaupunkimuutokseen sekä Turkuun suunnitteilla olevaan Historian ja tulevaisuuden museoon. Turun linnan ympäröimään merelliseen maisemaan ja historialliseen satamaympäristöön syvästi kytkeytyvä teos kyseenalaistaa lineaarisen ajattelutavan, jonka mukaan menneisyys etenee suoraviivaisesti kohti tulevaisuutta.
Äärimmäisen hidastettuja liikkeitä hyödyntämällä Tuominen häiritsee digitaalisen kulttuurin rytmittämää ajan kokemusta ja vastustaa nykyajalle tyypillistä presentismiä eli teknologisen kehityksen ylläpitämää jatkuvan kiireen ja välittömyyden tilaa. Samalla teos tarkastelee kronopesuksi (chronowashing) kutsuttua ilmiötä, jossa instituutiot käyttävät pinnallisia pitkän aikavälin visioita, monumentaalisia museohankkeita tai ajallista markkinointia peittääkseen välittömiä yhteiskunnallisia ja poliittisia epäkohtia. Tämän kehollisen häiriön kautta performanssi murtaa siistittyjä institutionaalisia aikakertomuksia ja ehdottaa niiden tilalle epälineaarisia, pitkittyneitä tapoja kokea aikaa ja tilaa.
”…performanssi näyttää leikittelevän juuri tällä vaikeudella taivuttamalla ajallisten riippuvuussuhteiden logiikkaa. Se vaikuttaa kysyvän, voimmeko kuvitella tulevaisuuden menneisyyden perusteella ja ymmärtää menneisyyden nykyhetken kautta. Läpinäkyvässä tunnelissa aika alkaa kulkea edestakaisin, kun esiintyjä liikkuu toiston kautta edestakaisin hieman erilaisissa nykyhetkissä. Tällä tavoin tulevaisuus pysähtyy, siirtyy myöhemmäksi, on liian helposti läsnä tai jo ohi, samalla kun menneisyys vaikuttaa liian nykyiseltä, liian vahvasti tulevaisuuteen sidotulta… TikTok-videot Turun tulevaa satamaa esittävän visualisoinnin taustalla, jossa linna on jatkuvasti pääosassa ja kaikki näyttää erittäin siistiltä, puhtaalta ja täsmälleen samalta kuin nyt, muodostavat tilanteen, jossa tulevaisuuden Suvi kysyy museovierailijoilta, mikä on heidän lempivessansa tällä alueella.”
– Karoliina Kucia, Kritiikin Uutiset, 18.7.2024
”Performanssin rajat venyvät, kun Tuominen haastattelee tulevaisuuden museon kävijöitä. Näemmekö tulevaisuuteen vai kuvittelemme sitä? Liikummeko dystopiassa, utopiassa vai jossakin niiden leikkauskohdassa? Samat haastattelut ovat koettavissa myös @linnaniemifuture-TikTok-kanavalla.”
– Frida Maria Pessi, Turun Sanomat, 9.9.2023
kuvat: Jesper Dolgov
Fabrics of Life
Fabrics of Life oli performanssi-installaatio, joka tarkasteli vetäytyvän introverttiyden ja kiihtyneen sosiaalisen todellisuuden välistä kitkaa. Teoksen materiaalin keräämisen aikana Suvi seurasi Islannissa myöhäiskapitalistisen matkailun tuotantomekanismeja. Hän havaitsi, kuinka elämän kudelmat ovat muuttuneet tiheiksi kuvavirroiksi, jotka tuottavat pakotettujen hymyjen, maisemien, värien, valojen ja äänien fragmentoituneen verkoston. Näiden havaintojen pohjalta hän tuotti digitaalisia kuvia, installaation sekä performanssin."Fabrics of Life kuvaa läsnäolon parodiaa, eli kamppailua yhteyden säilyttämisestä todellisuuteen samalla kun rakennetaan verkkoläsnäoloa. Tarkastelemalla taiteilijan omaa läsnäoloa ja hänen lähiympäristöstään reaaliaikaisesti keräämäänsä visuaalista aineistoa, Tuominen kyseenalaistaa matkailuun ja turismiin liittyvän sosiaalisessa mediassa esitetyn autenttisuuden. Erityisen vaikuttava oli hänen ylläpitämänsä jännittynyt ja pakotettu hymynsä, joka synnytti katsojassa epämukavuuden tunnetta ja välitti eräänlaista epätoivoa. Tämä muistuttaa niitä lukemattomia turisteja, jotka kiertävät Islannin kehätien viikossa vain ladatakseen siitä otetut kuvat sosiaaliseen mediaan."
– Karina Hanney Marrero, 31.1.2023, kritiikki julkaistu Sím-verkkosivustolla
Kuvat performanssista: Inari Sandell
PERFORMANCE PROPOSALS ON CULTURAL HERITAGE (2021)
Konsepti, dramaturgia ja esitys: Suvi Tuominen
Kanssaesiintyjät: Arkeologian emeritusprofessori Milton Nuñez, tanssija ja performanssitaiteilija Dash Che, mediataiteilija Sini Henttu, äänitaiteilija Oula Rytkönen sekä kuraattori Riikka Thitz
Performanssi kesti 90–120 minuuttia ja jakautui kolmeen osaan, jotka johdattivat yleisön Suomen kansallismuseon eri tiloihin. Teos alkoi museon sisäpihalla, jossa yleisö kokoontui ja esiintyjät ottivat heidät vastaan. Toinen osa sijoittui museon aulaan, jossa Suvi Tuominen ja arkeologian emeritusprofessori Milton Nuñez kävivät pitkäkestoisen keskustelun arkeologian historiasta sekä Nuñezin omista kokemuksista tieteenalan parissa. Kolmas osa tapahtui museon esihistorian näyttelyssä, joka sijaitsee kellarikerroksessa.
Performanssin dramaturgia johdatti yleisöä vähitellen kohti museoympäristön epistemologista häiriötä. Keskustelu Nuñezin kanssa nosti esiin yhden arkeologian merkittävimmistä viimeaikaisista murroksista: muinais-DNA-tutkimuksen ja sen yhteydet kasvonrekonstruktioteknologioihin. Laskennalliseen historiaan, tieteelliseen visualisointiin ja dataohjautuviin menneisyyden tulkintoihin liittyvät kysymykset jätettiin tarkoituksellisesti avoimiksi.
Keskustelun jälkeen yleisö siirtyi esihistorian näyttelyyn, jossa heitä kannustettiin kulkemaan tilassa omatoimisesti ennen esiintyjien interventioiden alkamista. Yksi interventioista kohdistui näyttelyn mediapintoihin. Näytöillä esitettiin alun perin videoita näyttelijöistä esittämässä rekonstruoituja kivikautisia elämäntilanteita. Nämä videot korvattiin tallenteilla, joissa Tuominen tanssi TikTok-tansseja. Toisessa interventiossa näyttelyn valaistus sammutettiin, jolloin tilaan jäivät näkyviin ainoastaan näyttöjen hohtavat valot. Arkeologisten esineiden vetäytyessä pimeyteen TikTok-videoista tuli näyttelytilan hallitsevin visuaalinen elementti. Performanssin loppupuolella Tuominen ilmestyi tilaan selfie-maski tai -kypärä yllään, mikä käynnisti teoksen viimeisen tanssiosuuden.
Näiden interventioiden kautta teos tarkasteli, kuinka nykyteknologiat muokkaavat käsityksiämme menneisyydestä, sekä nosti esiin jännitteitä tieteellisen rekonstruktion, digitaalisen itsensä esittämisen ja kehollisen performanssin välillä. Performanssi muutti museon historiallista varmuutta tuottavasta paikasta spekulaation tilaksi ja kutsui yleisön pohtimaan uudelleen, miten arkeologista tietoa tuotetaan, välitetään ja koetaan.
Kuvat: Vincent Roumagnac, Matti Sten, Marko Marila
AUDACTIV (2020)
Kuvat: Marko Marila & Teresa Ribeiro
Kuraattorit: Doug Bailey & Sara Navarro
Audactiv on kokeellinen ja kestoltaan pitkäkestoinen live-performanssiteos, joka esitettiin Santo Tirson nykykuvanveiston museossa. Toisin kuin perinteinen arkeologinen tutkimus, joka keskittyy muinaisiin kivi- tai keramiikkaesineisiin, teoksessa tarkastelun kohteena oli lähimenneisyys. Audactivin keskeisenä materiaalisena lähtökohtana toimivat 1980-luvun lopun ja 1990-luvun alun analogiset kasettinauhat. Näitä vanhentuneita äänitallenteita ei käsitelty pelkästään historiallisina välineinä tai tulkinnan kohteina, vaan aktiivisina "materiaalisina kehoina", joilla on oma tekstuurinsa, äänensä ja läsnäolonsa.
Työskentely johti ajatukseen siitä, mitä aloin kutsua esidigitaalisten kehojen arkeologiaksi. Kehollinen vuorovaikutus analogisen materiaalin kanssa synnytti spekulatiivista liikettä, joka pyrki hahmottelemaan, millainen äänimaisema voisi mahdollisesti vapautua kasettinauhoista niiden tuhoutumisen hetkellä. Näin performanssi tarkasteli materiaalisen katoamisen, äänen muistijälkien ja kehollisen tiedon välisiä suhteita.